Taloushallinnossa ja rahoituksessa painopiste on siirtymässä toteutuneiden lukujen raportoinnista kohti ennakoivaa päätöksentekoa. GOS Group on pitkän kehitystyön tuloksena luonut GOS Forecast AI -ennustemallin yritysrahoituksen, talousjohtamisen ja päätöksenteon tueksi. Ennustemallia testataan ja validoidaan nyt Oulun yliopistossa.
GOS Groupin ja Oulun yliopiston yhteistyössä selvitetään, kuinka yritysten talousdatasta voidaan koneoppimisen avulla rakentaa aiempaa tarkempia ennusteita yritysjohdon ja rahoittajien tueksi. Tavoitteena on siirtyä menneisyyden raportoinnista kohti ennakoivaa talouden johtamista.
Parempi näkymä tulevaisuuteen
Mallin tavoitteena on ennustaa yritysten taloudellista kehitystä historiatietoihin perustuen ja tunnistaa kuukausitason tilinpäätösdatasta säännönmukaisuuksia. Analyytikko tai muu asiantuntija voi liittää tähän ennusteeseen omat näkemyksensä ja tietonsa. Näin yrityksen kehitystä voidaan seurata ja ennustaa mahdollisimman ajantasaisesti ja tarkasti.
– Taloushallinto on perinteisesti painottunut toteutuneiden lukujen raportointiin ja verrattain yksinkertaisiin budjetointityökaluihin, kun taas nyt tavoitteena on hyödyntää koneoppimista huomattavasti pidemmälle menevässä ennustamisessa. GOS Groupin ennustemalli onkin aivan kehityksen eturintamassa, toteaa Juha-Pekka Kallunki, laskentatoimen professori Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
– Ennustemallissa on kyse siitä, että tunnistetaan, mitkä asiat vaikuttavat toisiinsa, mihin pitäisi panostaa ja mitä emme vielä tiedä, mutta meidän pitäisi tietää. Tästä syntyy konkreettisia ajatuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena ei ole vain tuottaa luotettavampaa dataa, vaan auttaa myös tunnistamaan, mihin asioihin yrityksen kannattaa kiinnittää huomiota, sanoo Severi Hansén, GOS Groupin osakas ja yritystutkimustiimin vetäjä.

Ennustemalli testataan ja validoidaan
Yliopistoyhteistyöllä selvitetään ennustemallin tarkkuutta ja tehokkuutta. Samalla kun mallin toimivuutta testataan, rakennetaan myös varsinaista markkinoille tulevaa ohjelmistotuotetta.
– Tällä hetkellä kokoamme yhteen omaa osaamistamme ja menetelmiämme, testaamme erilaisia vaihtoehtoja ja määrittelemme, mitä kaikkea kannattaa tehdä ja mitä ei. Tekoälyn rajaaminen ja rakenteen määrämittaistaminen on yllättävän suuri työ, johon liittyy vastuukysymyksiäkin. Siksi yliopiston kanssa tehtävä validointi onkin meille arvokas vaihe, sanoo Hansén.
Koneoppimiseen perustuvat ennustemallit ovat Kallungin mukaan tällä hetkellä laskentatoimen tutkimuksessa hyvin ajankohtainen aihe, ja niiden toimivuuden todentaminen vaatii tutkimuksellista osaamista.
– Laskentamenetelmät ovat kehittyneet, tietokoneiden teho on kasvanut ja pystymme nyt aidosti hyödyntämään koneoppimismalleja. Ne ovat melko monimutkaisia ja vaativat valtavasti laskentatehoa, mikä tekee yliopiston roolista mallien testaamisessa erittäin tärkeän.
Asiantuntijatyökalu yritysrahoituksen ja talousjohtamisen tueksi
GOSin kehittämä työkalu auttaa pk-yrityksiä muodostamaan ajantasaisemman näkemyksen omasta taloudestaan ja luottoriskistään sekä hyödyntämään tätä tietoa lainaneuvotteluissa. Rahoittaja hyötyy tehokkaammasta prosessista ja laadukkaammasta ennusteesta sekä riskianalyysistä.
Vaikka kehitystyö on lähtenyt liikkeelle erityisesti yritysrahoituksen tarpeista, Kallunki näkee ennustemallin mahdollisten käyttökohteiden ulottuvan huomattavasti laajemmalle.
– Potentiaalisia tulevia käyttökohteita ovat myös yrityksen budjetointi ja talouden ohjaus, liiketoiminta-alueiden talouden seuranta, yrityskauppojen arvonmääritys, luottoriskin arviointi ja lainapäätökset sekä ulkopuolisten analyytikoiden yritysanalyysit, hän luettelee.
Hansén korostaa, että ennustemalli pohjautuu yli vuosikymmenen aikana kertyneeseen yritysrahoituksen ja yritysanalyysin asiantuntemukseen.
– Vaikka työkalun taustalla on suuri kielimalli ja koneoppiminen, kaikkein tärkeintä siinä on meidän organisaatiomme osaaminen. Ennustemallin taustalla on asiantuntijoidemme vahva kokemus, johon kehitettävä tuote perustuu. Juuri tämä erottaa meidän tekemisemme ja työkalumme muista.
GOS Forecast AI -tutkimushanketta on rahoittanut Business Finland.

Lisätietoja:
Juha-Pekka Kallunki, professori, +358 40 567 2508, juha-pekka.kallunki@oulu.fi
Severi Hansén, Partner, Research & Analysis: +358 50 537 2872, severi.hansen@gos.fi
Miika Hakola, Partner, Research & Analysis, +358 400 937 026, miika.hakola@gos.fi
Matias Kaila, Partner, CEO, +358 40 720 1324, matias.kaila@gos.fi
